lauantai 30. joulukuuta 2017

Kaapelinkulman kennelin vuoden 2017 tähtihetkiä!



Kaapelinkulman kennel on jälleen ollut suotuisten tähtien alla vuonna 2017. Kevättalvella retkeilimme yhdessä isolla porukalla Sappeen maisemissa, juhlistamassa Kaapelinkulman kennelin Vuoden 2016 vehnäterrierikasvattaja –titteliä! Kiitos teille kaikille meitä muistaneille! 

Menestyminen näyttelymaailmassa jatkui vuonna 2017. Vuoden mittaan ulkomailla pyörähteli ainakin K.Peter Pan, K.Rokki-Rekku, K.Rokki-Rauha ja K.Onnentähtönen napsimassa uusia Sertejä ja Cacibbeja! Kasvattiemme näyttely menestyminen myös Suomessa on ollut jälleen kerran huikeata! Mukaan mahtuu useampia kivoja muistoja vuoden mittaan! Itsellemme ensimmäinen vavisuttava kokemus oli Tampereen kevään kansainvälinen näyttely, jossa kasvattajaryhmämme sijoittui BIS2:ksi! Myös varkauden näyttelyssä sijoituimme kasvattajaryhmällämme BIS2:ksi. 

Yksi vuoden kohokohta oli varmasti myös Kerry- ja vehnäterrierikerhon erikoisnäyttely, jälleen kerran!  Kaapelinkulman Miljan eli Kiiran oli vuoro loistaa tullessaan ROPiksi & ROP-Veteraaniksi ja lopuksi BIS1-Veteraaniksi & BIS2:ksi. Kiiran tytär K.Pieni Merenneito sijoittui hienosti PN2:ksi ja Kiiran sisko K.Meeri PN4:ksi. Uroksista K.Niikko sijoittui PU2:ksi. Kasvattajaryhmämme oli BIS1!

Uusia titteleitä tuli kasvateillemme Vuoden voittaja viikonloppuna Messukeskuksessa. Tittelit HeWV 17 ja PMVV 17 saavutti Kaapelinkulman Milja ja tyttärensä Kaapelinkulman Pieni Merenneito kruunattiin sunnuntaina Voittaja 2017 -tittelillä. Omistajille ja handlereille suuret kiitokset, ilman teitä ei olisi menestystä!

Näyttelyiden lisäksi olemme käyneet MH-kuvauksissa, Rally-Tokokisoissa ja Mejäkokeissa. Kiitos aktiivisuudesta! Kaapelikulman Rokki-Rekku tuli isäksi, jäämme innolla odottamaan jälkeläisten kehittymistä!

Vuoden lopuksi syntyi ihastuttava Kaapelinkulman T-pentue, meidän ensimmäinen Pure Irish pentue. Tästä kiitokset menevät Salosen Päiville ja Villa Rosas kennelin Kickielle.
 
Toki ainahan elämässä sattuu vastoinkäymisiä mutta niistä pääsemme yhteisvoimin eteenpäin avoimella vuorovaikutuksella ja yhteen hiileen puhaltamalla, tästä kiitos kuuluu ihanille kasvattiemme omistajille! Yhdessä hyvä tulee eli olkaahan yhteydessä!

Toivotamme kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2018!

Yhteistyö sujuu -> perhepotretti Rekku ja Rauha vanhempiensa seurassa <3
  
Fi & Lt Mva K.Rokki-Rauha & handleri & co-ow Elina Heinonen

Erikoisnäyttelyssä BIS1

K:Milja & handleri Marika Berg



tiistai 26. joulukuuta 2017

Suomen suurin koiratapahtuma 2017

Kaapelinkulman kennelin vehnäterrierit olivat esillä loisteliaasti Suomen suurimmassa koiranäyttely turneessa 8.-10.12.2017. Tästä jälleen kerran suuri kiitos omistajille ja handlereille!
********************************************************
Helsinki Winner 2017, Eeva Rautala
HeWV 17 & PN3 Kaapelinkulman Milja (om. V.Heinonen & P.Tammilehto)
Val Eri2 Sa Kaapelinkulman Pieni Merenneito (om. V.Heinonen)
**********************************************************
Pohjoismaiden voittaja 2017, Karin Berbom
PMVV 2017, Sa & Vet Vsp Kaapelinkulman Milja
(om. V.Heinonen & P.Tammilehto)
Jun Eri2, Sa Kaapelinkulman Super-Smurffi (om. S.Isosomppi)
Vet Eri2 Sa Kaapelinkulman Meeri (om Mira Roine)
Val Eri4 Sa Kaapelinkulman Pieni Merenneito (om. V.Heinonen)
Val Eri Kaapelinkulman Niikko (om. K.Snellman&Kasv.)
Val Eri Kaapelinkulman Peter Pan (om.P.Salonen)
Val Eri Kaapelinkulman Rokki-Rauha (E.Heinonen&Kasv.)
Rop-kasvattaja Kaapelinkulman kennel
**********************************************************
Voittaja 2017 Charlotta Mellin
V-17 Vsp & Cacib Kaapelinkulman Pieni Merenneito (om. V.Heinonen)
Vet Eri3 Sa Kaapelinkulman Milja
(om. V.Heinonen & P.Tammilehto)
Vet Eri4 Kaapelinkulman Meeri (om Mira Roine)
Val Eri4 Sa Kaapelinkulman Niikko (om. K.Snellman&Kasv.)
Val Eri4 Sa Kaapelinkulman Rokki-Rauha (om.E.Heinonen&Kasv.)
Val Eri Kaapelinkulman Pinokkio (om.K.Järvinen)
Rop-kasvattaja Kaapelinkulman kennel -> loppukilpailussa mukana 10 parhaimman kasvattajaryhmän joukossa, tuomarina Tapio Eerola.
***********************************************************
Handlerit: Marika Berg, Elina Heinonen, Soile Laakso & Kerttu Leutola -> Kiitos
Kiitos kuvista Soile Laakso ja Enni Eskola.


Kaapelinkulman Peter Pan
Kaapelinkulman Niikko

Kaapelinkulman Super-Smurffi Kuva: S.Holopainen

Kaapelinkulman kennel Rop

Rop HOS Vargas & Vsp K.Pieni Merenneito

K.Milja

K.Pieni Merenneito










Syksyn kilpailuja

Syksy 2017 oli aktiivista aikaa Kaapelinkulman kennelin väelle. Näyttelyiden lisäksi tuli käytyä myös muutamissa rally-tokokisoissa. Sekä Rally-toko että näyttelyt vaativat myös harjoittelua joten tekemistä on riittänyt. Koirien turkkeja tulee myös huoltaa joten kyllähän trimmaukseenkin on vierähtänyt jokunen tunti.

Tampere HauHau 25.-26.11.

Tampereen kr ja kv näyttelyihin osallistuivat kennelin aktiivit eli Kaapelinkulman Pinokkio ja Kaapelinkulman Rokki-Rauha. Kiitokset Järvisen perheelle ja Heinosen Elinalle!
La 25.11. kr Tuomari Tuire Okkola
Kaapelinkulman Pinokkio PU3
Kaapelinkulman Rokki-Rauha Val Eri4

Su 26.11 kv Tuomari Pirjo Hjelm
Kaapelinkulman PinokkioVal Eri
Kaapelinkulman Rokki-Rauha PN3 Vara-Cacib


Jyväskylä KV 14-15.10.

Jyväskylän KV näyttelyiden tulokset Kaapelinkulman tiimin osalta.
Suuret kiitokset jälleen kerran, ootte mahtavia!
La 14.10. Päivi Eerola
Kaapelinkulman Pieni Merenneito PN3 & Vara-Cacib
Kaapelinkulman Meeri Vet ERI2 Sa
Kaapelinkulman Rokki-Rekku Val ERI2
Kaapelinkulman Pinokkio Val ERI3
Kaapelinkulman Rokki-Rauha Val ERI
Kaapelinkulman kennel Rop kasvattaja

Su 15.10. Matti Luoso
Kaapelinkulman Pinokkio PU2 & Vara-Cacib
Kaapelinkulman Rokki-Rekku PU3
Kaapelinkulman Rokki-Rauha Val ERI3 Sa
Kaapelinkulman MeeriVet ERI2 Sa
Kaapelinkulman kennel Rop kasvattaja


Tampere rn 16.9. 
 
Tampereen ryhmänäyttelyssä 16.9. tuomari Carl Gunnar Stafberg arvosteli Kaapelinkulman vehnäterrierit seuraavasti: Ropiksi tuli Kaapelinkulman Niikko, Elina Heinosen esittämänä. Vps oli Kaapelinkulman Onnentähtönen, Sofia Sirénin esittämänä. Kaapelinkulman Meeri oli PN2 ja Rop-veteraani. Ensimmäistä kertaa kehässä esiintyvä Kaapelinkulman Super-Mario sai hienon arvostelun kera Erin, Sa:n ja Vara-Sertin. Lopuksi Kaapelinkulman kennel oli Rop-kasvattaja. Olosuhteet olivat haastavat mutta tosiharrastajat olivat asialla! Kiitos myös ihanaiselle Tiiulle kasvattaryhmässä Mantan esittämisestä!  Erityiskiitokset jälleen Elinalle!


Porvoo kr  9.9.

Kaapelinkulman kennelin vehnät edustivat upeasti Porvoon kr näyttelyssä 9.9, sateesta huolimatta! Rop ja Rop-veteraaniksi tuli Kaapelinkulman Milja eli Kiira. Kiiran omistaa Varpu Heinonen ja Päivi Tammilehto. Kiiran poika Kaapelinkulman Peter Pan asteli Vsp:ksi. Viljon omistaa Päivi Salonen. Hienosti PN2:ksi tuli Kaapelinkulman Pieni Merenneito eli Veera. Veeran omistaa Varpu Heinonen. PN3.ksi tuli Kaapelinkulman Rokki-Rauha, om. Kaapelinkulman kennel & Elina Heinonen. Kaapelinkulman kennel oli Rop-kasvattaja! Tuomarina toimi Nina Karlsdotter. Suuret kiitokset omistajille ja handlereille Sanna Saloselle, Soile Laaksolle ja Elina Heinoselle, teitte jälleen kerran upeaa työtä.


Rally-Tokokisat 2.9.
 
Kaapelinkulmalaiset menestyivät hienosti Valkeakoskella 2.9. järjestetyissä rally-tokokisoissa! Kaapelinkulman Onnentähtönen aloitti hienosti avoluokan saaden 93 pistettä. Lisäksi Tessa sijoittui kakkoseksi! Kaapelinkulman Rokki-Rauha ja Kaapelinkulman Rokki-Rekku aloittivat kisaamisen alokasluokassa. Ja hienosti meni! Rauhalla upea suoritus, pisteitä ropisi peräti 98/100 ja sijoitus tiukassa kisassa kolmanneksi. Rekku veijari sai pisteitä kasaan 91/100. Me olemme kovin ylpeitä näistä(kin) kaveruksista!



TerriEri 26.8.

Kaapelinkulman kennelin väkeä osallistui TerriErin 70- vuotisjuhlanäyttelyyn 26.8.2017. Vehnäterriereitä oli ilmoitettu näyttelyyn 43, huikea määrä! Tuomarina toimi Jennifer Kealy Irlannista. Kaapelinkulman Pinokkio esiintyi kauniisti Elina Heinosen kanssa ja sijoittui PU4:ksi: Todella upea suoritus! Myös Kaapelinkulman Meeri tuli upeasti veteraaninarttujen ykköseksi, sai myös Sa:n. Lopuksi Manta-Meeri oli VSP-veteraani! Mukana oli myös Kaapelinkulman Super-Smurffi Jun Eri2 & Sa ja Kaapelinkulman Rokki-Rauha Val Eri3 & Sa. Kaapelinkulman kennel osallistui kasvattajaluokkaan, sijoituimme kakkoseksi kera KP:n. Kiitokset jälleen kerran Järvisen perheelle, Elinalle, Susannalle ja Miralle!