maanantai 31. joulukuuta 2018

Onnellista Uutta Vuotta!






Kaapelinkulman kennelin vuosi 2018 keskittyi suurin osin pentujen hoitoon. Alkuvuosi meni T-pentuja hoitaessa, jossa vanhempina olivat Kevanna  Mister Blister ja Villa Rosas Caisa-Varg. Kaikki kuusi vilkasta pentua sai itselleen loistavat kodit. Jatkossa heidän edesottamuksiaan olemme saaneet seurata omistajien kertomusten, kuvien ja videoiden kautta. Kiitos teille! 

Kaapelinkulman Rokki-Rauhalle olimme suunnitelleet pentuja yhdessä saksalaisen Duke-Camillo vom Belker-Badin kanssa ja jännityksellä odotimme saavutammeko uhkarohkean tavoitteemme. Odotus palkittiin, onneksemme vielä sekä uros- että narttupennulla. Uuno sai kodin Rauha-äidin luota Pälkäneeltä ja Ines jäi asumaan synnyinkotiinsa. 
 
Vaikka pentujen hoito on hyvin aikaa vievää ja vastuullista työtä, niin siitä huolimatta silloin tällöin kävimme huvittelemassa myös koiranäyttelyissä. Näyttelykäynteihin liittyy vahvasti mukava sosiaalinen tapahtumaketju. Ennen näyttelyitä koirat tulee kunnostaa trimmauksella näyttelykuntoon jolloin tulee omistajien kanssa päivitettyä kuulumiset. Lisäksi näyttelyissä vierähtää usein koko päivä tai vaikkapa koko vuorokausi, se on kuin retkellä olisi ja mikäs sen mukavampaa. Joskus myös retken palkkana on mainetta ja kunniaa! :D Kiitos kaikille mukavista retkistä!

Vuoden aikana mainetta ja kunniaa ovat niittäneet -> Maailman voittajanäyttelyssä Kaapelinkulman Milja saaden MV-Veteraani -18 tittelin. Latvian Voittajassa Kaapelinkulman Onnentähtönen saaden Latvia Winner -18 tittelin ja Latvian muotovalion arvon. Kerry- ja vehnäterrierikerhon erikoisnäyttelyssä Kaapelinkulman Pinokkio tuli upeasti VSP:ksi, sekä pennut Kaapelinkulman Tuntematon Tyrell  Rop & BIS1 pentu ja Kaapelinkulman Tyylikäs Treise VSP-pentu. Myöhemmin syksyllä saavuttivat Kaapelinkulman Super-Smurffi Suomen muotovalion arvon, Kaapelinkulman Rokki-Rauha Viron muotovalion arvon ja Kaapelinkulman Peter Pan Venäjän muotovalion arvon.  Sertejä lisäksi ovat napsineet Kaapelinkulman Super-Mario ja Kaapelinkulman Tyylikäs Treise. Tampereella, Järvenpäässä, Karjaalla, Terri-Erissä ja Jyväskylän KV:ssa kasvattajaryhmämme oli Rop-kasvattaja. Vuoden aikana ryhmää edusti rutkasti eri kasvatteja, kiitos omistajille, ilman teitä tämä ei olisi onnistunut!

Onnea Uuteen Vuoteen! <3